Oppia naistenlehden sivulta

 

Wau! Sattuipa sopivasti tähän hoitolamekaanikon julkaisun kynnykselle.. Kuka luki 3.10. ilmestyneen Anna-lehden? Sen jossa oli todella kauneudenhoitajiin kiukustustunut toimittaja kirjoittanut jutun otsikolla ”Jättäkää ryppyni rauhaan”?

 

Minä luin. Moneen kertaan. Ja tunnustan, että oli vaikea olla tempautumatta vastahyökkäykseen. Niin paljon se herätti ajatuksia.. Tarvitsin hieman aikaa purkaa asiaa mielessäni ja kääntäen kaivaa siitä parempaan johtavia polkuja. Tietysti voi olla, että värikynää oli lisätty tarinaan huomioarvon takia, mutta niin monta kierteelle mennyttä kohtaa löysin, että hirvitti, ahdisti, harmitti vietävästi ja säälitti ihan vain muutamia tunnetiloja omalta kohdalta mainitakseni.

Lyhyesti: Toimittaja oli kovin kimmastunut kun kylpylässä, jossa hän vieraili, hoitomenun neljän (kaikkiaan seitsemästä) kasvohoidosta kuvattiin jollain lailla ennaltaehkäisevän tai hoitavan ihon ikääntymisen merkkejä. Ja lehdessä julkaistun tekstin mukaan savu nousi korvista.

Jahas… Perin on ikävää. Mutta avataan ihmeessä isosti uutisoitu asia ja tutkitaan mitä oppia voimme tästä ammentaa.

 

Toimittaja oli myös itse tehnyt omatoimidiagnoosin ja päättänyt ihonsa tarvitsevan kosteutta. Eli tässä tapauksessa kiristyksentunteen poistoa ja hän halusi rentoutua.

Kaikki tarpeellisiksi katsomansa mielestäni asioita, jotka kuuluvat lähes kaikkiin kasvohoitoihin, joten mistä kenkä puristi?

 

Oliko kyse pelkistä suututtavista sanavalinnoista? Sanoja tekstissä ainakin käsitellään. Näin varttivuosisadan hoitokokemuksella sanoisin, että vaikka sanoihin tietysti on syytä kiinnittää huomiota, niin aivan yhtä paljon olisi syytä ymmärtää asia mitä niillä yritetään välittää. Oliko mahdollisesti kyse siitä, että toimittaja ei ollut koskaan saanut kuulla ammattilaisen kertomana miten iho ikääntyy? Että mitä pidemmälle mennään, sitä helpommin kuivuus tuntuu (ja näkyy)? Ehkä sen kuivuuden hoitamiseen tarvitaan jo aikuisemman ihon hoitomenetelmiä, pientä aktivointiakin siellä täällä. Kaiken kaikkiaan sitä yksinkertaista tietoa, että aikuisen ihon kosteuttaminen (niin että tulos jaksaisi yli parin tunnin pikakosteuden) vaatii hieman eri aineita ja toimia kuin parikymppisellä.. Tämäkin tieto olisi saattanut muuttaa näkökantaa tarjolla oleviin hoitoihin.

Oppitunti1: Auta asiakasta ymmärtämään omaa ihoaan. Asiakkaalle kannattaa kertoa vähintään selkeimpiä perusasioita: Mitä ihossa tapahtuu, miksi ja mitä sille voidaan tehdä? Ihonhoito kehittyy muun muassa siksi, että mahdollisimman moni voisi pian unohtaa sen kiristyksen tunteen koskaan olleen olemassa. Koska oikein hoidetun ihon ei tarvitse siitä kärsiä.

Ja heti perään oppitunti2: Kysy!! Asiakas on huomattavasti valmiimpi pienoisluennollesi ihon toiminnasta, kun olet muistanut kysyä hänen omia toiveitaan ihon kunnon suhteen. Nämä toiveet tarjoavat sinulle luontevan tilaisuuden puhua hänen ongelmiksi kokemistaan asioista. Kertoa tarkemmin mistä näkisit ongelman voivan johtua, mitä ihossa on meneillään ja mitä sille olisi mahdollista tehdä. Nimenomaan juuri tällä iholla. Tämäkin toimittaja olisi säästynyt turhalta energian hukkaamiselta kiukustumiseen, jos joku olisi palvellut häntä jo aiemmin huolellisemmin. Hän olisi ehkä ymmärtänyt ihon ikääntymisen ja kuivuuden yhteydet toisiinsa.

 

Mielenkiintoinen seikka, jota jäin myös pohtimaan, oli että pitääkö kaikkien hoitoloiden tarjota kaikkia hoitoja? Saatko parhaat korkokengät, erikoisurheilujalkineet ja ergonomisimmat työkengät samasta kenkäkaupasta? Et saa. Ja tuskin sitä odotatkaan.

Lienee meidän asiamme alkaa kouluttaa kuluttajia pikkuhiljaa siihen tietoisuuteen, että ammattimainen ihon- ja kauneudenhoito on niin laaja alue, että on valittava. Jos sama hoitaja tekee aivan kaikkea, on todennäköistä, että hän ei ole todella huippu tai ajan tasalla kovinkaan monesta niissä. Onko sitten kaikkien tarvetta olla superhyvä jossain? Ei välttämättä, mutta se on sitten aivan toinen keskustelu. Tähtään tällä nyt siihen, että kun hoitola tai hoitaja on erikoistunut johonkin tiettyyn osa-alueeseen, se pitäisi tuoda myös julki selkeästi. Niin, että kuluttaja osaa valita jo ennalta oikean hoitopaikan. Näin opastamme asiakkaita siihen, että ammattilaisuus voi tarkoittaa myös todella harrasta ja syvää omistautumista kapeammalle osa-alueelle. Ja siihen kannattaa kiinnittää huomiota jo hoitolaa valitessaan.

Oppitunti3: Tiedä mitä tarjoat ja tuo se selkeästi esille kaikessa viestinnässä. Vähennät asiakkaiden virhevalintoja ja kaikkien pahaa mieltä. Pääset myös keskittämään aikasi eniten himoitsemiesi tulosten tekemiseen.

 

 

Meille kaikille pohdittavaksi voi vielä nostaa senkin, miten ihonhoito eroaa muusta ennaltaehkäisevästä itsehoidosta? Ikääntyminen tuo paljon erilaisia uusia ja hankaliakin asioita lähes kaikissa ikävaiheissa, joista ja joiden hoidoista on lupa puhua. Nivel- tai lihaskipuihin otetaan suorastaan kiitollisena vastaan ohjeita, neuvoja ja opastusta. Niihinkin on tarjolla ennaltaehkäisevään ja ei-lääkärinhoidolliseen hoitoon erikoistunutta ammattiapua. Liikkumisen lisäksi näkökyvyssä voi tapahtua kummia. Jaksaminen voi vanhoilla totutuilla elämäntavoilla osoittautua haasteelliseksi. Vaihdevuosiin liittyvistä moninaisista oireista ja vaivoista puhutaan suoraan kuin myös niiden hoidosta. Eikö ihon ammattilainen saa puhua ryppyjen hoitamisesta tai veltostuneen ihon hoidosta? Eihän kenenkään ole pakko kuunnella personal trainereiden juttuja liikkumisen helpottamisesta, ravitsemuksen ammattilaisen ohjeita parempaan jaksamiseen tähtäävistä tottumuksista tai optiikan ammattilaisten neuvoja moniin näkökykyyn liittyviin avun tarpeisiin.. Mutta meille annetaan tässä ohjeita mitä sanoja meidän tulisi käyttää tai jättää käyttämättä… Tuntuuko tämä kenestäkään muusta vähän hassulta?

 

Selvyyden vuoksi lisään: Rakastan kieltä, myös puhuttua, mutta varsinkin kirjoitettua. Nautin valtavasti, kun joku tuottaa värikästä, osuvaa ja tarkkanäköistä tekstiä. Sitä voi parhaimmillaan löytää joskus myös mainosteksteistä tai vaikka hinnastoista, miksei siis myös hoitolan tarjontaa esittelevästä menusta. Hihkun riemusta, kun joku on keksinyt puhua anti-aging-hoidoista tai ikääntymisen näkyvistä merkeistä luovalla tavalla kauniisti ja sekä asiaa että asiakasta arvostavasti. Joten lähdetään ihmeessä leikkiin mukaan. Ehdotuksia tiskiin siskot ja veljet!! Pistetään hoksottimet liekkeihin ja kehitellään uusia termejä, joista kukaan ei kiukustu.

Toistaiseksi tähän blogin yhteyteen ei saa teknisistä syistä keskustelupalstaa, joten laita nerokkaat, kauniit kiertoilmausinnovointisi tulokset tätä juttua koskevan facebook-postauksen alle tänne.

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.